AJANKOHTAISTA:
Manna-Aitan kesäkausi on päättynyt. LÄMMIN KIITOS kaikille ihanille asiakkaille lämpimistä kohtaamisista ja keskusteluista! <3
Syksyyn suunniteltu syyskahvilapäivä jää nyt väliin, sillä työtä on ollut niin paljon. Olemme siirtyneet ”musiikin maailmaan” eli kalenteri on alkanut täyttyä keikoista, mistä iloitsemme kovasti! Mikäli muuten haluat juhlaasi musiikkia tai haluat järjestää konsertin/tilaisuuden (olipa kyseessä sitten erämaja, kirkko tai kota), tulemme mielellämme musailemaan! Laita spostia tai tekstari, niin kerromme lisää 🙂
Myös Manna-Aitan sydämen eli pihapiirimme punaisen aitan avajaiset siirtyvät vuoden 2027 puolelle. Aitta on 1800-luvun kaksikerroksinen ruisaitta, jonka yläkerrassa menimme naimisiin. Nyt (24.8.26) aitta on saatu sateiden ja kiireiden keskellä siihen malliin, että runko on kasassa ja puuttuu vain katolta päreet ja terva sekä sisältä portaat. Saimme kuitenkin iloita elokuun alussa siitä, että eräs pariskunta vihittiin aitan yläkerrassa!
Joulun alla meillä on täällä musiikillinen jouluvaellus Oikeaan Jouluun aasien kanssa, pikku myyjäiset, puuroa ja tunnelmallinen joulukahvila – seuraathan ilmoittelua! <3
29.8. vietimme Ruislinnun laulusta mustarastaan huiluun -nimistä runo-musiikki-iltaa! Kiitos upeille lausujille: Marsa Kinnunen, Inkeri Puhakka ja Arto Hjelt. Ja kiitos Martta Kinnuselle ihanista runoista, joita Marsa mainiosti luki 🙂
Kiitos ja kumarrus vielä ihan jokaiselle Manna-Aitassa käyneelle ja auttaneelle! Heinätalkoissakin oli paljon apuvoimia. Seipäitä nousi komea määrä pellolle ja pikkupaaleja on yliset ja riihi täynnä – turrit ja niiden henkilökunta kiittävät sydämensä pohjasta! <3 Nyt suap talavi tulla 😀
AUKIOLOAJAT
Kurkkailehan sivujamme välillä niin pysyt kärryillä aikatauluista 😀
Lämpimästi tervetuloa taas kesällä 2027 turritunnille ja kahville ryhmäsi kanssa! Turritunnit ja opastetut ryhmävierailut pidetään – myös kesällä – muina kuin kahvilapäivinä ennalta sovittuna ajankohtana. Otathan yhteyttä (mariatolppila@gmail.com tai tekstarilla 040 5336236) niin kerromme lisää. Voit tilata meiltä myös konsertin tai musiikkihetken ryhmällesi.
KOTIELÄINPIHAN HINNASTO 2026
Pääsylippu kotieläinpihaan 4€, alle 2v ilmaiseksi
Maksuvälineenä käy käteinen tai pankkikortti (sekä oravannahat…)
OHJEITA VIERAILLEMME
Kiitos, että jätät omat lemmikit kotiin tai autoon vierailun ajaksi. Lapset ovat oman aikuisen valvonnassa ja vastuulla koko vierailun ajan. Kiitos kun kunnioitat myös aukioloaikojamme <3 Käyttäydythän rauhallisesti eläinten lähellä; ne pelkäävät kovia ääniä ja jahtaamista. Kiitos, ettet revi pihapiirimme puita, pensaita tai istutuksia. Turrit rakastavat rapsutuksia, mutta ethän ruoki niitä – edes ruoholla. (Aaseja emme itsekään koskaan ruoki kädestä, etteivät ne opi hamuamaan/näykkimään sormia.) Lampaan pötsi taas on hyvin herkkä ruokavalion muutoksille. Näin myös tiedämme paljonko eläimet saavat ruokaa, eivätkä ahmatit saa liikaa herkkuja 😀 Eläimiä voi ruokkia vain Jari-isännän seurassa hänen ohjeistuksellaan 🙂
TURRITUNNIT RYHMILLE SEKÄ MUSATUOKIOT
Mikäli haluat tulla ryhmän kanssa viettämään laatuaikaa turrien parissa eli esim. harjailla aaseja, lypsää tai talutella vuohia sekä rapsutella ja ruokkia eläimiä, varaa etukäteen turritunti ryhmällesi! Voimme pitää teille myös musiikkituokion. Ota yhteyttä tekstiviestillä nroon 040-533 6236 (sillä whatsapp ei toimi ja puheluihin emme aina ehdi vastata), niin kerromme lisää!
MUUTA
Pihapiiri on esteetön ja melko tasainen, joten voit liikkua lastenvaunujen kanssa tai avustettuna pyörätuolilla. Kahvilaan on (toistaiseksi) hankala pyörätuolilla tulla, mutta palvelemme mielellämme tarjoamalla kahvit ulos 🙂
Pihapiirissä on puucee (ei esteetön) ja käsienpesumahdollisuus löytyy puuceen ulkopuolelta sekä lähempää kahvilaa.
TÄRKEÄÄ: Liikkuminen kahvilan ja kotieläinpihan alueella on asiakkaan omalla vastuulla ja LASTEN TULEE OLLA OMIEN AIKUISTEN SEURASSA JA VALVONNASSA JOKA HETKI.
Kiitos, että turreilla on mahdollisuus tutustua Sinuun rauhassa – ne kyllä tulevat nuuhkimaan eli kättelemään kun on sen aika <3
Alue on savuton.
Otathan yhteyttä, jos jokin askarruttaa. Mukavia kahvi- ja turrihetkiä! Tervetuloa juuri Sinä! <3
