Manna-Maria

(Keikkakalenteri alla!)

Yksi suuri lahja elämässäni on musiikki. Olen laulanut pikku tytöstä asti: automatkat istuin keskellä takapenkkiä ja sepitin solkenaan omia lauluja ja tarinoita. Olen laulanut lapsesta asti kuoroissa, myöhemmin lauluyhtye Lydiassa sekä erilaisissa kokoonpanoissa ja projekteissa. Yksinlaulu on ollut aina mukana, mutta salaisesti – olin nuorena liian ujo laulaakseni muiden edessä yksin. Nyt laulu on minulle lepopaikka.

Suureksi ilokseni ja valtavaksi ihmeekseni syksyllä 2020 syntyi Lasse Heikkilän kanssa äänite Uutta elämää. Levyn maanläheinen musiikki ja tekstit kuljettavat pimeydestä valoon, uupumuksesta uuteen elämään. Levyllä ja keikoilla soittaa Lassen lisäksi muita huippumuusikoita. Levyllä soi upeasti sello, saksofoni ja huilu ja pianoa soittaa maestro Heikkilä. On huikeaa saada musisoida heidän kanssaan. I’m humbled. Ota yhteyttä tekstarilla (040-5336236), mikäli haluat tilata levyn (15e + pk).

Teen keikkoja soolona (pianolla itseäni säestäen) esim. naisten päiville, duona mieheni Jarin kanssa sekä Lasse Heikkilän bändin solistina. Jarin kanssa järjestämme mielellämme tunnelmallisia konsertti-iltoja niin seurakunnissa kuin vaikkapa erämajoilla! Kysäise lisää ja suunnitellaan koskettava konsertti. Tuomme oman äänentoiston ja soittimet (kitara, piano) mukanamme.

Mikäli haluat musiikkia juhliisi tai erilaisiin tilaisuuksiin, ota rohkeasti yhteyttä 040 533 6236 (whatsapp ei toimi!). Tekstarilla tavoitat varmimmin, sillä tilalla touhutessa ei puhelin ole aina mukana ja tuntemattomiin numeroihin en yleensä soita takaisin – niin montaa huijaria ja mainosmiestä olen jo tavoitellut 😀

Tulevat keikat 2026:

30.4. Saarijärvi-sali, vapputapahtuma klo 18

1.5. Vapputapahtuma Lampaamossa klo 11-13 (musisoimme tapahtuman ajan)

1.5. Vappujuhla Saarijärven kirkossa klo 14

3.-7.5. Toivon ja tulevaisuuden kiertue Keski-Suomessa. Illoissa kahvitus klo 17.30, aloitus klo 18.

3.5. Manna-Aitta (Pyhäkoskentie 446c, Saarijärvi)

4.5 Karstula, Kirkonkulma
5.5 Viitasaari, Kirkko
6.5 Suolahti, Seurakuntatalo

7.5. Jyväskylä, Taulumäen kirkko

16.5. Naisten päivä, Röksän ristikiven rukoushuone, Joensuu. Aloitus klo 10, konserttimme klo 12.30.

Menneet keikat 2025:

18.4. Saarijärven Halpa-Hallin synttärijuhla. Musiikkiamme kahdessa setissä: klo 11-11.45 ja 12.30-13.15

19.3. Jyväskylä Kuokkalan kirkko: Sana elää, rukous kantaa -ilta klo 18. ”Viimeinen oljenkorsi”

14.3. Konsertti Joutsan kirkossa klo 16

11.3. Keskiviikkokerho Karstulan Kirkonkulmassa klo 12

20.2. Saarijärven Vapaakirkko, musisoimme ja puhumme teemalla Lapsuuden haavat ja anteeksiantamus

8.2. Naisten kahvila, Porin srk-keskus klo 14. Puhumme ja musisoimme teemalla Vaikeuksien kautta voittoon

21.12. Karstulan kirkko, messu klo 14

20.12. Musiikillinen Jouluvaellus Manna-Aitassa

7.12. Kansanlähetyksen joulujuhla, Säynätsalo

6.12. Karstulan kirkko, jumis klo 14

28.11. Karhun kattila, Invalidit Ry:n joulujuhla

21.11. Majatalo-ilta klo 18, Kemi ”Uupumuksesta uuteen elämään”

17.11. Heralan serviisi

15.11. Saarijärven Halpa-Hallin joulun avaus. Musisoimme n. klo 11-14 välillä

2.11. Konsertti Nakkilan kirkossa klo 17

25.10. Evankeliumijuhla, Kuokkalan kirkko, Jyväskylä

24.10. Armon tupa, Saarijärvi

19.10. Joulun lapsi -konsertti, Saarijärvi-sali

8.10. Serviisi ja Kotikontu, Saarijärvi

22.9. Tuuri Resorts, Kastehelmi-kota

19.9. Naisten ilta: Elämäni suhde, Saarijärven helluntaiseurakunta

6.9. Leppävirta. Yksityistilaisuus

16.8. Toivon ja tulevaisuuden ilta, Saarijärven srk-talo

su 10.8. klo 13 Rakkauslaulukonsertti Manna-Aitassa

19.7. Konsertti Kirkkopuistossa soi -festivaalilla, Pori

30.5. Nuotioilta Saarijärven tanssilavan tuntumassa

21.5. Saarijärven kirkko ja Karstulan evank. opisto

16.5. Kivijärvi ja Seinäjoki

15.5. Kannonkoski

11.5. Pori; yhteiskonsertti Mika Karolan kanssa